ETUSIVU NÄYTELMÄ ESITYSAIKATAULU JA LIPUT YHTEYSTIEDOT HISTORIA LINKIT

ROOLEISSA ESITYSAIKATAULU OHJAAJA

OHJAAJAN ESITTELY

Ohjaaja Mikko Viherjuuri (syntynyt 31.12.1948 Helsingissä) on ollut vuodesta 2000 lähtien Tampereen Teatterin pääohjaaja. Hän valmistui näyttelijäksi Suomen teatterikoulusta 1971.

Teatteriura alkoi näyttelijänä Kuopion yhteisteatterissa, Oulun kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa, jossa hän oli lopulta ohjaaja-näyttelijä vakanssilla johtaen samanaikaisesti Tampereen Yliopiston näyttelijäntyön koulutusohjelmaa 1981-85.

Viherjuuri on toiminut teatterinjohtajana Kuopion kaupunginteatterissa 1985-87 ja Seinäjoen kaupunginteatterissa 1997-2000. Hän on vieraillut ohjaajana mm. Suomen kansallisteatterissa, Oulun, Porin, Turun ja Jyväskylän kaupunginteattereissa , Mikkelin teatterissa sekä Pyynikin sekä Kirjurinluodon kesäteattereissa ja Tampereen komediateatterissa.

Viherjuuri sai parhaan ohjauksen palkinnon Tampereen Teatterikesässä 1986 Eugene O´Neillin näytelmän Taivaanrannan tuolla puolen toteutuksesta ja hänen Seinäjoen kaupunginteatterille ohjaamansa Friedrich von Schillerin Kavaluus ja rakkaus valittiin kansainvälisille Schiller-Tage festivaaleille Mannheimiin Saksaan 1998.

Draamaohjaustensa lisäksi Viherjuuri tunnetaan lukuisista komedia- ja farssiohjauksista ,joiden päärooleissa on nähty mm. Kyllikki Forssell, Heikki Nousiainen, Heikki Kinnunen, Tuire Salenius , Oiva Lohtander, Seppo Mäki, Esko Roine, Liisa Roine, Antti Litja, Tapani Perttu, Marjut Sariola, Jukka Leisti ja Jukka Puotila.

Hän on myös suursuosion saaneiden Ray Cooneyn farssien Sukuvika, Linjat kuumina, Riemurahat ja Hulvaton hotelli suomentaja ja ohjaaja. Suurimman komediamenestyksen Viherjuuri on saanut Tampereen Teatterissa, jossa hänen ohjauksensa Marc Camolettin bulevardikomediasta Älä pukeudu päivälliselle oli päänäyttämön ohjelmistossa yhtäjaksoisesti yli kuusi vuotta.

Hänen viime aikojen ohjauksensa Tampereen Teatterissa ovat Bertolt Brechtin Kolmen pennin ooppera, Sofi Oksasen Puhdistus , William Shakespearen Otello ja Marc Camolettin bulevardikomedia Lentävät morsiamet. Viherjuuri on ohjannut musikaalit Piukat paikat, Punainen neilikka, My Fair Lady, Poikamiesboksi ja Pyynikin kesäteatterille Ratsumies ja rakkaus.

Muita Viherjuuren ohjauksia ovat mm. Suomen Kansallisteatteri: Dario Fo Francescan ryöstö, Paavo Haavikko: Naismetsä / Tampereen Työväen Teatteri: Arthur Miller Hinta, Juha Mannerkorpi Pirunnyrkki, Doris Lessing Tiikerileikki, Kenneth Graham Kaislikossa suhisee, Brian Friel Täältä tullaan Amerikka, Per Olov Enquist Faidra – palava nainen, Sam Shepard Hyvä kova sade. / Tampereen Teatteri: Arto Salminen Varasto, Nicholas Wright Nuori Vincent, Neil Simon Kyllä tästä selvitään, Bruce Cooch Kun kuu kutsuu, Anneli Kanto Tango satessa/Seinäjoen kaupunginteatteri: John O’Keeffe Villit vuodet/Kuopion kaupunginteatteri Nikolai Gogol Reviisori/ Turun kaupunginteatteri: Jussi Kylätasku Älä vedä pois/ Oulun kaupunginteatteri: Thomas Bernard Teatterintekijä, Jussi Kylätasku Keisari ja poika, Antoine de Saint-Exupéry Pikku prinssi/ Allen Theatre (USA) Bertolt Brecht Setzuanin hyvä ihminen/University of Delaware (USA) Jussi Kylätasku Keisari ja poika (The Emperor and the Boy)/ Univeristy of Wisconsin-Milwaukee (USA) Jussi Kylätasku Runar ja Kyllikki.

Mikko Viherjuuri tunnetaan erinomaisista yhteyksistään Yhdysvaltojen teattereihin; hän onkin toistaiseksi ainoa suomalainen joka on kouluttanut näyttelijäntyötä amerikkalaisissa teatterikorkeakouluissa ja ohjannut ammattiteatterissa USA:ssa.

Vuonna 2007 hänelle myönnettiin Pirkanmaan taidetoimikunnan Teatteriteko-palkinto suomalaisen näytelmän esiintuloa Yhdysvalloissa edistävän projektin ”Find a Fine Finnish Play” kehittämisestä. Ohjelma saavuttaa päämääränsä helmikuussa 2011, kun maailmankuulu La MaMa-teatteri New Yorkissa liittää ohjelmistoonsa Sofi Oksasen näytelmän Puhdistus.

takaisin edelliselle sivulle



KIRJURINLUODON KESÄTEATTERI
puh. 040 415 6269
info(at)kirjurin.fi